Katedraali mätäkuussa ja terv hius

Kauan sitten vanhassa kaupungissa satunnainen ohikulkija ohitti rakennustyömaata. Jäi siihen kysymähän työmiehiltä mitä he tekevät. Ensimmäinen vastasi: ”Levitän laastia” ja jatkoi laastin levittämistä. Kysyi toiselta, tämä vastasi: ”Muuraan seinää” ja jatkoi muuraamistaan. Kysyi kolmannelta. Silmät tuikkien vastasi hän: ”Rakennan katerdraalia!” ja selosti sitten kuinka korkea ja hieno siitä tuleekaan, huipulta näkee taivaaseen asti! Notre Damen katedraali Pariisissa on suuri nähtävyys, yhä 670 vuoden jälkeenkin. Rakennettu tietysti harmoniassa matemaattisten lainalaisuuksien ja luonnon rytmien kanssa.

notre dame de paris

 

Flickr by Giuseppe Moscato

Joillekin juttuni ovat laastia, toisille seinää, itse rakennan katedraalia. Kuten kala vedessä viihtyy, kirjoituksillani näppäilen lankoja, joilla herättelen sisäisen viisautenne uinuvia keräsiä. Luonnon rytmit ovat yhtä luonnollisia kuin hengitys ja tietoiseksi tuleminen avaa sekä huikeita näkymiä elämässä että sujuvoittaa arkista kulkua.

Hippokrates oli viisas lääkäri

Hippokrates (460-377 eKr) käveli juttuuni mukaan. Oli muuten viisas mies. Juttunsa eivät ole vanhentuneet 2500 vuodessa. Hän opetti, ettei pidä vahingoittaa. Anna vaivan olla, ihmiskeho parantaa itse itsensä ja palauttaa tasapainonsa. Joskus se tarvitsee hieman apua. Lempeä ote hällä. Suositteli paastoamaan sairastaessa, koska sairauden aikana ruoka ravitsee sairautta. Suositti yksilöllistä ruokavaliota. Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke ruokasi. Hän havainnoi. Huomasi yksilöllisiä eroja sairauden oireiden vakavuudessa. Jotkut selvisivät sairauksiensa ja vaivojensa kanssa paremmin kuin toiset. Hän myös toteutti ja opetti kokonaisvaltaista hoitamista. Hoiti sairasta ihmistä, ei sairautta. Opetuksensa ovat yhä monin osin lääketieteen perusta, vaikka monista opeista on kauas erkaannuttu. Nykylääkäri kun usein on vain reseptikone ja lääketehtaan mannekiini.

Havainnoi, päättele, kokeile, kirjaa ylös

Opi siitä mitä havaitset!  Monialamies. Tiesi, ymmärsi ja opetti kuinka kaikki liittyy toisiinsa. Tutki myös tähtien ja planeettojen liikkeitä. ”Se joka harjoittaa lääketiedettä ilman planeettojen ja tähtien liikkeiden tuntemusta on typerys”  Tämä on pitkälti sivuutettu. Ei kuitenkaan todistettu pätemättömäksi.

Kesäistä terveyttä

Kesämme on ollut kovin keväisten kesäsääennepäivien mukainen. Ollut sateista, pilvistä, ukkostavaa. Harvassa aurinkoiset  tai lämpimät päivät. Siitä huolimatta, kesällä on terveellistä syödä kevyesti. Salaattia ja kaikenlaista tuoretta lähiruokaa. Heti kun marjat kypsyvät, niitä itselle sopivia, paljon. Mustikkaa mahdollisimman usein, tuoreena.  Se antaa keholle viestin valmistautua hyvin antioksidantittuna syksyn haasteisiin. Syksyn terveys kun rakennetaan kesän ruualla. Maksanpuhdistukselle otollinen aika on 31.7.-2.8.2016.  Sen valmistelemiseksi kannattaa huuhdella edeltävästi munuaisia ja häätää loisiakin. Tähän minun pitää palata vielä.

Kohta on täysikuu Kauriissa, ke 20.7.2016 aamuyöllä klo 1.57. Täydenkuun tarkan hetken molemmin puolin kannattaa aina paastota +-12tuntia. Sopeutuu keho suunnan muutokseen. Sitten alkaa taas vähevän kuun vaihe. Kannattaa pyyhkiä silmäluomia aamusyljellä. Samoin syyliä, jos sellaisia jaloissa. Muuten näppyjä ei kannata nyppiä, mätäkuu sille epäsuotuisa.

Marjojen ja sienten säilömiselle erittäin hyvä aika 19.7 ja 21-22.7. Tauko 23.-24.7, homehtuu ja maistuu pahalle silloin säilötyt ja pakastetut. Säilömistä voi jatkaa 25.-30.7. Kellarin valmistaminen sadonkorjuuta ja säilöttäviä varten otollista 25.-26.7 tai 29.-30.7.16

Milloin leikkauksiin?

Hippokrates havaintojensa vuoksi ohjeisti ”Älä koske metallilla sitä ruumiinosaa, jota hallitsevassa merkissä kuu sijaitsee” eli ei kirurgiaa siihen ruumiinosaan joka on aktiivisena silloin kun kuu on sitä ruumiinosaa hallitsevassa merkissä. Sen 2-3 päivää kussakin kuunkierrossa.

”He who practices medicine without the benefit of the movement of the stars and planets is a fool”. -Hippocrates

Kirurgin käsi on vakain kuun ollessa kiinteässä merkissä eli Härässä, Leijonassa, Skorpionissa  tai Vesimiehessä. Leikkaukset kannattaa ajoittaa vähenevän kuun jaksoille, jolloin kehonosa ei ole aktiivinen eikä seuraavaksi tulossakaan. Parasta kuunkierron viimeisellä viikolla, lähellä uuttakuuta. Hyödyt: paraneminen ja toipuminen nopeaa ja täydellistä. Tulehdusriski pieni, lyhyt potemisaika. Keholle aiheutettu häiriö mahdollisimman vähäinen.

Joskus oikein hyvän ajan odottelu kannattaa oikein todella. Erään naisen jalkaleikkaus ei ollut mennyt kuin Strömsössä. Korjausleikkausta odotettiin. Ajankohtia sille löytyi kyllä, vaan julkisen puolen odotusaika oli pitkä. Aikaansa odotellessaan nainen kävi kansanparannuksen taitajalla kipujansa hoidattamassa. Kun leikkauksen sunnitteluaika koitti, lääkäri totesi jalan tulleen niin hyvään kuntoon, ettei sitä leikkauksella voi parantaa. Sillä jalalla on nyt hyvä kävellä.

Milloin ja miksei?

Lääketieteellinen teknologia ja toimenpiteet ovat välttämättömiä. Kuitenkin leikkaus on epäluonnollinen toimi, joka häiritsee kehon energioita. Tällainen toimi on syytä ajoittaa pienimmän haitan ajankohtaan. Kuun hallitsema kehonosa kun on erityisen herkkä ja haavoittuva.

Olipa muuan mies, joka piti tätä vihoviimeisenä hölynpölynä. Hänellä oli vaihtoehtoja polvileikkauksen ajankohtaan. Täysikuu Kauriissa heinäkuussa tai vähenevä kuu huhtikuussa. Oli sitä mieltä, ettei ajankohdalla enää ole nykymaailmassa mitään vaikutusta. Kun on taitavat lääkärit ja hienot systeemit. Osoittaakseen aikajutun huuhaaksi meni leikkaukseensa heinäkuussa. Monia komlikaatioita, kipua, turvotusta, tulehdusta, uusintatarve. Ei tullu hyvä. Hänen mestariluokan painonnostajan uransa päättyi ennenaikaisesti. Vielä vuotta, kahta myöhemmin hän nilkutteli kyynärsauvojen kanssa. Polvi ei tullut koskaan likikään entiselleen.

Perussääntö 1: Ei leikkauksiin silloin kun aurinko tai kuu on kyseistä kehonosaa hallitsevassa merkissä. Myös kasvavan kuun ajat ovat epäsuotuisia leikkauksille.

Oinas: pää, aivot, silmät, kasvot Aurinko Oinaassa on 21.3-20.4. Uusikuu Oinaassa on maalis-huhtikuussa.Kasvava kuu Oinaassa on aina lokakuusta huhtikuuhun. 

Härkä: niska, kaula, kilpirauhanen, puhe-elimet, nielurisat ja korvat ja hampaat. Aurinko Härässä on n 21.4-20.5. Uusikuu Härässä on huhti-toukokuussa. Kasvava kuu Härässä on aina marraskuusta toukokuuhun.

Kaksoset käsivarret, hartiat, kädet ja yläkeuhkot, rauhaset aika 21.5-20.6. Uusikuu Kaksosissa on touko-kesäkuussa. Kasvava kuu Kaksosissa aina joulukuusta kesäkuuhun. 

Rapu: rinta, ruokatorvia, keuhkta, mahalaukku, maksa ja sappi. Aurinko Ravussa 21.6.-20.7. Uusikuu Ravussa kesä-heinäkuussa. Kasvava kuu Ravussa aina tammikuusta heinäkuuhun.

Leijona sydän, selkä, pallea, verenkierto ja valtimot. Aurinko Leijonassa n 21.7-20.8. Uusikuu Leijonassa heinä-elokuussa. Kasvava kuu Leijonassa aina helmikuusta elokuuhun.

Neitsyt ruuansulatuselimet, hermot, perna ja haima. Aurinko on Neitsyessä n 21.8-20.9. Uusikuu Neitsyessä elo-syyskuussa. Kasvava kuu Neitsyessä aina maaliskuusta syyskuuhun.

Zodiac Clock

 

Flickr by Cavetano

Vaaka: lonkanseutu, munuaiset ja virtsarakko. Aurinko Vaa’assa 21.9-20.10. Uusikuu Vaa’assa syys-lokakuussa. Kasvava kuu Vaa’assa aina huhtikuusta lokakuuhun. 

Skorpioni sukuelimet, virtsajohtimia, eturauhanen, kohtu, muna- ja siemenjohtimet. Aurinko Skorpionissa n 21.10-20.11. Uusikuu Skorpionissa loka-marraskuussa. Kasvava kuu Skorpionissa aina toukokuusta marraskuuhun. 

Jousimies: reidet, pakarat, ylälaskimot, iskiashermo, suoli- ja risti- ja reisiluu, ristiselkä ja lantiota. Aurinko Jousimiehessä n 21.11-20.12. Uusikuu Jousimiehessä marras-joulukuussa. Kasvava kuu Jousimiehessä aina kesäkuusta joulukuuhun.

Kauris:polvet, luusto, luut, hampaat, nivelet, iho. Aurinko kauriissa n 21.12-20.1. Uusikuu Kauriissa joulu-tammikuussa.Kasvava kuu Kauriissa aina heinäkuusta tammikuuhun.

Vesimies:pohkeet, sääret, alalaskimot, nilkat  Aurinko Vesimiehessä 21.1-20.2. Uusikuu Vesimiehessä tammi-helmikuussa. Kasvava kuu Vesimiehessä aina elokuusta helmikuuhun.

Kalat: jalat ja varpaat. Aurinko Kaloissa n 21.2-21.3. Uusikuu Kaloissa helmi-maaliskuussa. Kasvava kuu Kaloissa aina syyskuusta maaliskuuhun.

Perussääntö 2: EI kasvalla kuulla. Kasvavalla kuulla on kasvun ja lisääntymisen energia vahva. Jos silloin kehosta poistetaan jotain leikkaamalla, keholle tulee hätä, ”oi, minne se katosi?”. S pyrkii korjaamaan tilanteen kasvattamalla uudelleen sen minkä menetti, jopa moninkertaisena. Jos poistat känsän, saat viisi tilalle. Jos ronklaat finnejä, saat niitä naaman täyteen.IMG_0408

Perussääntö 3: EI täysikuulla eikä aurinkokuulla. Täysikuu on jopa 3 päivää ennen tarkkaa hetkeä. Joskus tavallinen leikkaus jopa tappaa. Komplikaatioita ja  infektioita. Meni muuan mies huhtikuussa täysikuulla pään alueen rutiinileikkaukseen. Tavallisesti hän kotiutui sidostensa kanssa seuraavana päivänä. Leikkaus meni kyllä nytkin hyvin. Olipa vaan potilas seuraavat 4 päivää tehohoidossa verenvuodon ja sepsiksen takia ja kaksi kuukautta sairaalassa ja näin puolitoista vuotta myöhemmin pyörätuolin kanssa vuorottelee kodin ja sairaalan väliä.

Täysikuu Vesimiehessä elokuussa on kaikkein huonoin aika säärten suonikohjuille, pohkeille, nilkkaleikkauksille. Täysikuu Kaloissa syyskuussa eli kaikkein huonoin aika vaivaisenluun, jalkaterän ja varpaiden leikkauksille.Täysikuu Oinaassa on lokakuussa eli katastrofaalisin aika mennä pää-, kasvo-, aivo- tai silmäleikkauksiin.Täysikuu Härässä on marraskuussa eli kaikkein huonoin aika kaulan ja korvien leikkauksille ja hampaiden juurihoitoihin. Täysikuu Kaksosissa joulukuussa on  huonoin aika hartiaseudun ja käsien leikkauksille.

Koko mätäkuu on huono kaikille leikkauksille. Infektioriski.

Haitat: Komplikaatioita, uusintaleikkauksia, pitkittyviä toipumisia, tulehtumisia, poistetun palaamista, kasvun uudelleenryöpsähtämistä. Arvatkaapa miten kävi naiselle, jolle tehtiin kasvavalla kuulla diagnoosin saamiseksi rapupäivinä keuhko- maksa- ja sappitähystykset, leijonapäivinä sydänronklausta, neitsytpäivänä suolistotähystys ja skorpionipäivinä munajohtimien tähystys?

Mätäkuu 23.7-23.8

Nyt on heinäkuu ja ensi viikolla alkaa mätäkuu. Kostea lämmin kuukausi. Mätäkuun infektioriski ei ole myytti. On perää. 2000-luvun alussa Töölön sairaalan kirurgit tutkivat eroaako haavojen paraneminen ja tulehdusten määrä mätäkuussa muista vuodenajoista. 50 000 tapausta läpikäytyään he totesivat mätäkuun lisäävän selvästi infektoituneita haavoja. Viime kesänä poikani varpaan kynsivalli tulehtui ja parani vasta, kun mätäkuu loppui. Kannattaako näin kesällä sitten ottaa tatuointeja tai lävistyksiä jonnekin päin kehoa? Vähenevälläkään kuulla? Mietipä. Jos malttaa, kannattaa jättää myös kaikki höyläykset mätäkuun ohi.

Flickr John Flannery

Taurus, Gemini, Orion, Canis Minor, Pleades,

Hiustenleikkuita

Hiusten leikkuu kasvavalla kuulla nopeuttaa niiden kasvua. Leikkaaminen vähenevällä kuulla hidastaa. Hiusten hoidolle on hyviä, parempia ja huonoja päiviä. Ken kauneimpia, tuuheutuvia hiuksia kaipaa leikkaa niitä leijonapäivinä. Niitä 3.-4.8 (viimeiset tänä vuonna kasvavalla kuulla) ja 30.-31.8. ja 26.-27.9 sekä 23.-25.10.2016 Myös värille hyviä nämä, ei kiharruksille. Nämä hiukset leikattu kesäkuun leijonana, mitäs pidätte? Ennen ja jälkeen-kuvista?

Muotonsa pitäviä leikataan 5.-6.9. ja 1.-3.10 ja 28.-30.9 sekä 26.-27.10.2016

Älä pese-päiviä 1.-2.8, 10.-11.8 ja 19.-20.8 sekä 28.-29.8 ja 6.-8.9, 16.-17.9, ja 24.-25.9 sekä 3.-5.10, 13.-14.10, 21.-22.10 ja 31.10.2016

Muistuttelen näistä päivistä myös facebookin Kuusta kuuhun ryhmässä. Jäseneksi pääsee pyytämällä. https://www.facebook.com/groups/kuustakuuhun/?fref=ts

Oletko kuunnellut Nihilistin seikkailut? 23.6.2016 tuli Lähiradiosta kesäinen puolituntien kuustakin. Scrollaa sivua hieman alas niin löytyy linkki https://www.facebook.com/kuustakuuhun/

Kalliolan opistolla Sturenkadulla avaan lokauussa Mikä kumma kuunkiertoa. Siinä luon perusta kuunkierron ja sen vaikutusten ymmärtämiselle. Ilmoittautuminen alkaa 9.8.16 Tervetuloa oppimaan! https://opistopalvelut.fi/kalliola/course.php?l=fi&t=4404  Lisäksi siellä kolmen kerran terveys, talous, rakkaus-kurssi. https://opistopalvelut.fi/kalliola/course.php?l=fi&t=4405

Järvenpäässä myös lokakuussa sekä perustietojen kurssi pohjaksi ja teemakurssi hyvinvoinnista ja terveydestä. Siellä on ilmoittautuminen jo kaynnissä https://opistopalvelut.fi/jarvenpaa/course.php?l=fi&t=7089

Mainokset
Kategoria(t): Ei kategoriaa, hiukset, kuu, kuun rytmit, Kuun vaikutus, terveys | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Kommentoi

Keväinen puhdistuskuuri

Talvi takana, kevät edessä. Kunkin vuodenajan terveys rakennetaan edellisten kuukausien valinnoilla, joten puhdistuskuuri keväällä=terveenä kesällä.

Oletko Alfa vai Omega?

Kirjoitin aiemmin (jösses, 2 vuotta sitten!) https://ritvanjutut.wordpress.com/2014/05/29/terveemmaksi-osa-14/ ravitsemustyypistä. Olet joko Alfa tai Omega (yhdistymätyyppi,  joka voi hyvin vaikka söisi pieniä kiviä, on erittäin harvinainen) ja sinun terveytesi=syömäsi ruoka. Sairastut ennen pitkää johonkin, jos syöt sinulle sopimattomasti. Voit parantua lähestulkoon mistä vain, jos syöt itsellesi sopivasti. Alfa pysyy virkeänä ja normaalipainoisena kolmella päivittäisellä aterialla, eläinrasvapohjalla ja lihoo jatkuvasti napostelemalla ja sokerilla. Omega pysyy tasaisesti virkeänä ja normaalipainoisena riisillä, kasviöljyillä ja makeilla hedelmillä ja useilla pienillä aterioilla. Lihoo eläinrasvoilla ja porkkanoilla ja maitotuotteilla. Kumpi olet? Noista hedelmistä toiset on hyväksi toiselle ja toiset toiselle.

Fruit stand

Pohjustus …

Keho hyödyntää ravintoaineita eri tavoin kuunkierron eri vaiheissa sekä korkeuksissa, jonka symboleina käytetään eläinradan merkkejä. On proteiini-, suola-, rasva- ja hiilihydraattipäiviä kasvavan ja vähenevän kuun vaiheissa.

Kasvavan kuun vaiheessa keho ottaa sisään, imeyttää, rakentaa, hengittää sisään ja varastoi energiaa. Eikös niin, ettei silloin mitään puhdistuskuureja tehdä vaan päinvastoin tankataan vitamiineja, superfoodeja ja erilaisia tehoaineita?! Samoilla ruokatottumuksilla ja -määrillä kasvavalla kuulla tulemme helpommin kylläiseksi ja myös lihomme.

Vähenevällä kuulla keho poistaa, hikoilee, hengittää ulos ja kuivattaa. Silloin on turha tankata vitamiineja ym koska ne eivät imeydy optimaalisesti. Vähenevällä kuulla voimme syödä vaikka enemmän kuin muulloin ja paino ei silti nouse. Paitsi jos syömme itsellemme sopimatonta ruokaa. Paino nousee varmasti.

uudenkuun ja täydenkuun paastolle

Uudenkuun ja täydenkuun päivinä kasvava ja vähenevä voima ”seisoo”. Keho ei tiedä imeyttäisikö se ravintoaineita vai poistaisiko kuonaa. Niinpä annetaan sille  ruuansulatuksesta vapaapäivä. Miten tiedät milloin ne on? Täsmällisen hetken ympärillä +-12 tuntia. Esimerkiksi jos tarkka hetki on klo 20.20 (kuten 22.2.) paasto alkaa klo 8.20 aamulla ja päättyy 23.2 klo 8.20 eli varhainen aamiainen tai koko päivä syömättä. Jos tarkka hetki on klo 3.54 (kuten 9.3) paasto alkaa 8.3 klo 15.54 eli 8.3 syödään aamiainen ja lounas ja seuraavan kerran 9.3 päivällinen klo 15.54 jälkeen. Tietenkään kellonajat ei oo minuutilleen… Tarkat ajankohdat näet joko Wanhan ajan kuukalenteristasi tai http://www.eeki.biz/kuun_vaihe.php

20161026_165643

Haluatko hyvän terveyden?

Jokaisen vuodenajan terveys rakennetaan edellisten kuukausien valinnoilla. Ihminen on luotu saamaan parhaan terveyden siitä ravinnosta,

    1. joka on asuinalueelle tyypillistä, täällä pohjolassa ei kasva ananaksia, mangoja, riisiä, quinoaa, taateleita ja appelsiineja
    2. vuodenajanmukaista, pohjolassa talvella käytettävissämme on juureksia, lihaa, kalaa ja viljaa, keväällä versoja ja ituja, kesällä salaattia, syksyllä marjoja, hedelmiä, kaikkea maan päällä ja alla kasvanutta
    3. paikallista, kotimaista, ehkä jopa n 100 km säteeltä asuinpaikastamme
    4. luomua,
    5. prosessoimatonta  kenellekään ei ole hyväksi teollinen eines
    6. ja Sinulle sopivaa. Saatat syödä sellaistakin mikä ei ole. Voit kuitenkin ”re-member=tulla uudelleen osalliseksi” sisäisestä tiedostasi. Kuuntele itseäsi!

 

Kevätpaasto-ohjeet

Laskiaisena laskeuduttiin pääsiäiseen kestävään paastonaikaan. Paras aika kevätpuhdistukselle on keväällä ennen pääsiästä ajoittuva vähenevän kuun jakso. Vuonna 2016 siis 22.2-8.3 ja vuonna 2017 vasta 12.3-27.3. Tiedäthän että pääsiäinen on kevätpäiväntasauksen (n 20.3) jälkeisen täydenkuun jälkeisenä perjantaina.

Miksi paastoaisit? Koska voit välttää kevätflunssan, tervehtyä sellaisesta nopeammin, saavuttaa paremman terveyden, sopeutua alkavaan uuteen vuodenaikaan.Saat paremman immuunipuolustuksen ja suuremman hyvinvoinnin. Jos sairastut, 1) Kysy ja vastaa itsellesi, mitä varten sitä tarvitsit? 2) Ota oppia eläimistä. Ne paastoavat sairastuttuaan. 3) Lepää.

Tärkeää: Alfa, noudata rytmiä: aamiainen klo 9.00 mennessä. Lounas aikaisintaan klo 13. Päivällinen +4 tuntia, n klo 17. Sen jälkeen ei mitään ”ruokaa”, vain sopivaa teetä tarvittaessa. Omega: Aamiainen klo 9 mennessä, lounas +2-3 tuntia, välipala +2-3 tuntia, päivällinen ´+2-3 tuntia, iltapala +2-3 tuntia.

22.2. on täysikuu Leijonassa, hyvä päivä aloittaa paasto. Ks aikataulu yllä. Tulipäivä. Juo tyypillesi sopivaa hedelmämehua. Täten hoidat aistielimiäsi. Kuuntele herkkää vatsaasi.

23.-24.2  kuu Neitsyessä, (täysikuu, 12.-13.3.2017) vatsa ja suolisto herkkä alue. Maapäivä eli suola. Jos suolavaivaa, esim korkea verenpaine, vältä suolaa nämä päivät. Juo nokkosteetä. Jos syöt jotain, olkoon se yläaikataulun mukaan ja kevyttä, sinulle sopivista juureksista tehtyä keittoa. Jos täyspaastoat, juo sinulle sopivista juureksista tehtyjä tuorepuristettuja mehuja. Hoidat verenkiertoasi.

Fresh carrots apple juice

25.-27.2. kuu Vaa’assa, (14.-15.3.2017) lantioseutu, munuaiset, virtsarakko herkkä alue. Ilmapäivä eli rasva. Nauti sinulle sopivaa rasvaa jossain muodossa tämän päivän aikana, jotta jaksat. Syö tai juo kukintoja eli vaikka kukka-tai parsakaalia. Juo runsaasti vettä tai munuaisia puhdistavaa juomaa klo 15-19 välillä. Joudut juoksemaan vessassa useasti. Hoidat rauhasiasi.

28.2-1.3 kuu Skorpionissa, (16.-18.3.2017) sukuelimet ja virtsajohtimet herkkänä. Vesipäivä eli lehtipäivä. Hiilihydraatti. Jos syöt, nauti sinulle sopivaa velliä tai jotain lehtikeittoa (esim pinaatti) ja juo lehtijuomia. Juo tarpeeksi kuplatonta sopivanlämpöistä vettä. Maistuuko suolihuuhtelu? Hoidat hermojärjestelmääsi.

2.-3.3 kuu Jousimiehessä, (19.-20.32017) reidet, ylälaskimot, lonkat, lantio, iskiashermo, risti- reisi ja suoliluu.Tulipäivä eli hedelmäpäivä eli proteiinipäivä. Syö yläaikataulun mukaan sopivia hedelmiä tai juo sopivia mehuja. Käy tämän alueen hieronnassa. Hoidat aistielimiäsi.

heart of fruits

4.-5.3 kuu Kauriissa, (21.-23.2017) polvet, luut, nivelet, iho. Maapäivä eli suola. Nauti sinulle sopivia juureskeittoja tai mehuja. Tee itse tai käy kokovartalokuorinnassa. Hoida ihoasi ja polviasi. Hoidat verenkiertoasi.

6.-7.3 kuu vesimiehessä, (24.-25.3.2017) alalaskimot,sääret ja nilkat. Ilmapäivä eli rasvapäivä eli kukkapäivä. Jos ois kesä, nyt ois hyvä syödä voikukkia. Mut kun ei oo, niin keksitään jotain muuta kukkaista. Hiero sääriäsi, pidä jalkoja ylhäällä. Jos jaksat olla syömättä, juo vaan tarpeeksi. Hoidat rauhasiasi.

8.-9.3 kuu Kaloissa, (26.-27.3.2017) jalkaterät. Vesipäivä eli hiilihydraattipäivä eli lehtipäivä. Käy tai tee kuoriva jalkahoito. Jalkojen vyöhyketerapia on luultavasti liian raju hoito, jos olet tottumaton. Se kyllä puhdistaisi erittäin tehokkaasti. Kaikki mikä nyt menee suusta sisään vaikuttaa erityisen vahvasti.

IMG_2284

9.3 on uudenkuunpäivä, (28.3.2017) UUSI AIKA ja uuden kujeet. Tämä on vuoden voimakkain UUSISTARTTIpäivä eli jos olet haluat luopua vanhasta tavasta ja aloittaa uuden elämän, NYT on aika aloittaa se uusi tapa.

Hyppää mukaan tähän kevätpuhdistuskauteen ja toteuta se haluamassasi laajuudessa. Huomaat hyvinvoinnissasi erityisesti jos olet syömättä kokonaan erityisesti ihan alussa ja lopussa lieventäen, ihan kuinka haluat. Ja jos nyt jäät kelkasta, voit toki puhdistella myöhemminkin keväällä vähenevän kuun aikaan, vaikka huhtikuussa, sillä maaliskuun vähenevällä kuulla eli pääsiäisenä tuskin haluat kieltäytyä pashasta, mämmistä ja muista herkuista 🙂

Mikäli sinulta vielä puuttuu Wanhan ajan kuukalenteri 2016 tai haluat muistiinpanotilallisenkin kirjamallisen KuuSää-kalenterin, laita yksityisviestiä Kuusta kuuhun

Maaliskuussa opiskelemme Kuun vaikutusta puutarhanhoidossa Järvenpäässä, ilmoittaudu  https://opistopalvelut.fi/jarvenpaa/course.php?l=fi&t=6407

Ja kivaa lisälukemista löytyy http://www.ylakuu.com/suomi/kuu.htm

Hyvää ja puhdistavaa paastonaikaa!

Kategoria(t): Ei kategoriaa, kuu, kuun rytmi, Kuun vaikutus, pahat tavat, terveys | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Väliaika ja uudenvuodenlupaukset

Näytös on ohi ja toinen puolisko ei ole vielä alkanut. Vuoden pimein kuukierto ja talvipäivänseisaus ovat jo takanapäin ja vuosi kohta vaihtuu. Nyt on vähenevän kuun aika ja kuva sunnuntai-illalta. Vielä lyhyt katsaus jouluun. Ja pitempi uudenvuodenlupauksiin.

IMG_0665

Joulu tuli. Ja meni. Kinkku paistui ja ruoka maistui. Mitä kelläkin. Kilo tuli ja suli.

Joulukuusen kaatoaika

IMG_0672

Tänä vuonna suotuisa joulukuusen kaatoaika sattui niin lähelle joulua, ettei ”kato ny itte” välttämättä vakuuta epäilijöitä. Kuitenkin, jos kuusesi oli kaadettu ennen 23.11 tai 12.12 jälkeen , kuusi on vehreä, ei roskaa, neulaset pysyvät hyvin ja parin viikon sisällä alkaa kasvaa kerkkää.  Jos kuusikauppiaasi tiesi kertoa kaatoajankohdan, tiedät mitä odottaa. 23.11-12.12 välillä kaadetut kuuset tuottavat neulaskadon ja -sadon. Käy niinkuin minulle viime vuonna. Poikani eivät uskoneet kaatoajalla olevan merkitystä ja hankkivat meille vääräaikaisen kuusen. Se varisti jo sisäänkannettaessa. Tapaninpäivästä alkoi kuusen juurelle kasvaa päivä päivältä paksuuntuva vihreä matto. Loppiaisena kun kuusen ruskea raato kannettiin pihalle, siinä oli alle 10 neulasta kiinni. Tänä vuonna poikani sahasi itse valitsemani kuusen 19.12, kerkkää odottelen nyt eikä ainuttakaan neulasta ole varissut.

Täysikuu ja välipäivät

Täysikuun osuminen joulupäivään on niin harvinaista että viimeksi näin kävi 1977 ja seuraavan kerran sattuu 2034. Mitäs ihmeellistä siinä sitten on? No, täydenkuun aika on yleisestikin sitä, ettei mennä ylös ei alas, sisään ei ulos, eteen ei taakse ja silloin kaikki mikä on ulkona ja sisällä, ylhäällä ja alhaalla, edessä ja takana sekoittuvat. Talviaikaan sisätiloissa sitten tapahtuu. Vähemmästäkin alkoholista pääsee huppeliin eikä krapula tule niin kovana ja herkästi. Se voi kuitenkin kasvattaa kärpäsestä härkästä ja heikentää käytöksen säätelyä. Niin, poliiseilla ja poleilla oli kiireinen jouluyö. Perheväkivallasta ym luimme lehdestä. Ja saihan joku päähänsä kiivetä junan katolle. Loppui sekin elämä.

IMG_0678

Vuodenkierrossa on nyt mielenkiintoinen käännekohta. Kuu matkustaa taivaalla todella pitkän matkan. Se nousee jo alkuillasta koillisen suunnasta, kiertää korkealle etelään ja laskee vasta myöhään aamupäivällä luoteeseen. Aurinko nousee tosi myöhään kaakosta, tekee matalan kaaren ja laskee aikaisin lounaaseen. Keskikesällä aurinko ja kuu matkustavat taivaalla täsmälleen päinvastoin. Mitä nyt sitten tapahtuu luonnossa ja ihmisessä? Hyvin vähän. Kun energian suunta vaihtuu, mikään ei ota alleen, käynnistyäkseen eikä loppuakseen.

Mikä sitten on otollista juuri nyt?

Tänä vähenevän kuunvaiheen aikana 9.1 asti? Tilinpäätös, laskelma. Mitä on tullut tehtyä kuluneena vuonna, mitä tapahtunut, missä nyt ollaan, mitä tästä jää käteen, mieleen, sydämeen, mitä tästä eteenpäin. Pöyhi sisintäsi. Käytä tällaiseen kaikkia mieluisiasi menetelmiä, mietiskelyä, tarottulkintoja, enkelikorttiviestejä, mitä tahansa. Missään ennen tammikuun uutta kuuta ei ole aloittamisen voimaa. Ilman alkua ei ole jatkoa. Istutettu ei idä. Jos olet töissä, kokoa kulunutta vuotta, päättele lankoja, viimeistele lopetetut projektit, pistetä. Jos vaihdat työpaikkaa vuoden vaihteessa, et ole siellä kauaa. Jos muutat, muutat kohta uudestaan, vaikket sitä nyt tietäisikään. Jos solmit avioliiton, huh huh. Jos leikkaat hiuksesi, ne ohenevat ja heikkenevät. Kaljupäät tästä tietenkin iloitsevat. Säärikarvat ym ei-toivotut hentoutuvat. Ja voihan sitä siivotakin, pois joulusotkuja.

PYHÄT YÖT

Jouluaaton ja joulupäivän välissä oli ensimmäinen pyhä yö. Kun ne viisaat itämaan tietäjät näkivät sen tähden siellä taivaalla, eivät he samana iltana tai seuraavanakaan päätyneet sitä tähteä seuraamalla sinne syöttökaukalon äärelle lahjojaan jakamaan. Silloisilla kulkupeleillä eli jalkaisin matkaan meni hyvinkin parisen viikkoa. Siitä juontuu monissa eteläisen Euroopan maassa tapa jakaa lahjat vasta loppiaisena. Aika joulun ja loppiaisen välissä on kuitenkin erityistä. Millekään tekemiselle ei ole otollinen aika. Niinpä fiilistellään. Muinaisina aikoina tarkkailtiin jouluaatosta eteenpäin seuraavien 12 yön säätä, sillä niissä enteili seuraavien kahdentoista kuukauden säätyypit. Eli aamuisin vaan kirjaamaan ylös tuulen suunta, lämpötila, pilvisyys/selkeys, ilmanpaineet ym.

Ja ne unet. Pyhät unet. Ota illalla valmiiksi muistiinpanovälineet ulottuvillesi ja nukkumaan mennessäsi päätä/pyydä apua, että muistat aamulla unesi. Kirjoita se heti herättyäsi ylös. Aaton ja joulupäivän uni antaa ohjausta tai kertoo tammikuun asioista, seuraava helmikuun, sitten maaliskuun jne ja 5.-6.1 välinen yö joulukuun. Nimeä unesi kuukausien mukaan ja katsele alkavan vuoden aikana miten unesi ja kunkin kuukauden elämäsi liittyvät toisiinsa. Unet käyttävät symboleja, tutustu omiisi.

UUDENVUODENLUPAUKSET

Haluatko muuttaa elämääsi? Päästä eroon tupakasta, alkoholista, kiloista, roinasta, stressistä, kärsimättömyydestä, pelosta, ahneudesta, itsekkyydestä, ylpeydestä, kateudesta, laiskuudesta, vihasta? Luvata itsellesi tai läheisillesi? Seis tähän paikkaan! Kysy itseltäsi 1) Onko tämä tapa, josta aion luopua, todellakin huono? Onko toive itsesi muuttamisesta vain yhteisöön kuulumisen kannalta ”sopivaa”, kelpaamisen ehto? Vai onko tapasi vain väärinsuuntautunut voima, jonka uudelleensuuntaaminen hyödyttäisi sekä sinua että läheisiäsi? 2) Mistä syystä haluaisin luopua siitä? Järkivastaus ”koska se on terveellistä”, ”näytän itselleni, kumppanilleni, sille ja tälle että pystyn” ei kelpaa. Ne ovat verukkeita. Ne pohjustavat aikeen epäonnistumisen ja tapa palaa vääjämättömän varmasti ja usein entistäkin pahempana.

IMG_0668

Vain sisäinen päätös, oma kirkas vakaumus ilman verukkeita kelpaa. Katso itseäsi kaikessa rauhassa ja rehellisesti. Älä tee mitään muuta. Anna sisäisen ymmärryksesi kasvaa. Tarkastele asiaa kaikilta puolilta, lyhyellä ja pitkällä aikavälillä kuvitellen. Päätä sitten luovutko siitä vai et. Ole tarkkana motiiviesi kanssa. Perustele päätös itsellesi. Teet sen, koska se on sinun tahtosi. Sitten käytät uuttakuuta edeltävän ajan lopetellaksesi sen mitä tarvitsee. Valitse aloittaa päätöksesi toteuttaminen uudenkuunpäivänä. Se tukee sinua.

Hyacinths

Flickr by Alan Myers ( Hyacinths)

10.1.16 on uudenkuunpäivä, sunnuntai. Katso lyhyesti taaksesi, kiitä, luovuta ja suuntaa uuteen. ALOITA   ”Tänä vuonna minä lupaan 1) ….. 2)…… 3)……”  jne ”Olen savuton,… raitis, …stressitön, …roinaton,….” Huomaat jo päivän pidentyneen. Uusi elämä alkaa hakea muotoaan, vaikkei mitään vielä näy. Ole kuin jyväjemmari, siemen maahan ja sitten odotetaan.

PUUNKAADOSTA MUUTAMA SANA

Jos tarvitset halkeilematonta, elämätöntä puuta huonekaluja tai veistotöitä varten, 31.12. on aika laittaa saha laulamaan. Jos puu on kasvanut rinteessä, kaadetaan se alarinteeseen päin ja jos tasamaalla, annetaan joka tapauksessa latvojen olla paikoillaan jonkin aikaa. Puu kuivuu paremmin, kun puun nesteet ehtivät poistua rungosta. Polttopuiden kaatoaika on nyt, talvipäivän seisauksen jälkeinen vähenevän kuun aika. Myös tammikuussa. Ja helmikuussa. Polttopuuna käytettävä lehtipuu kuivuu paremmin ja välttyy homehtumasta nyt kaadettaessa. Havupuun lämpöarvo on parhaimmillaan kasvavalla kuulla kaadettaessa (10.-23.1.16 ja 8.-21.2.16)

Joko sinulla on Wanhan ajan kuukalenteri 2016?

IMG_2194 Jollei ja haluat, laita viestiä facebookissa https://www.facebook.com/groups/kuustakuuhun/ Kuusta kuuhun-ryhmän kautta tai http://ihanahoito.fi/yhteystiedot/ Posti tuo luukkuusi laskun kera, 24€ postituskuluineen. Noutona Helsingissä 22€.

Ja Järvenpäässä ja Kalliolassa Helsingissä on puutarhanhoito ym kasvatusaiheiset kuukurssit keväällä. Ilmoittautumiset Järvenpäähän https://opistopalvelut.fi/jarvenpaa/course.php?l=fi&t=6407 ja Kalliolaan https://opistopalvelut.fi/kalliola/course.php?l=fi&t=3990 Tervetuloa!

Kategoria(t): hiukset, kuu, kuun rytmi, Kuun vaikutus, terveys | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Kommentoi

Superkuusta ja muuta päästä

Pulinaa superkuusta ja lopussa päästä, hiustenhoidosta. Onhan se nyt jo selvä kaikille, että maanantaina aamuyöstä on täysikuu ja superkuu ja vielä kuunpimennys! Harvainaislaatuista.Tätä on julistanut jo http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/kuu-kirkastuu-ja-pimenee-superkuu-ja-kuunpimennys-samana-paivana ja myös http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/taydellinen-kuunpimennys-nahdaan-ensi-maanantaina-aamuyolla-koko-suomessa

 Nyt on jo täydenkuun aika. Sehän on n kolme päivää ennen kuun täydellistä näkymistä eli täysikuuta. Koska Aurinko on jo siirtynyt Vaa’an puolelle, täysikuu on sitä vastakkaisessa merkissä eli Oinaassa. Sitä ennen se on sitten tietenkin Kaloissa eli kaikki on herkkää. Ihmisen kehossa herkin alue on nyt jalkaterät. On erittäin hyvä aika uittaa jalkoja ja hoidella niitä eri tavoin.

Mikä on superkuu? Kuunpimennys?

Tähtitiedematka: Kuun rata kulkee hieman kallellaan Maan ratatasoon nähden ja kuulla on aina sama puoli maahan päin. Kiertorata on hieman soikea. Sen vuoksi kuu on tuolla n 28 päivän kierroksellaan välillä lähempänä, välillä kauempana maasta. Silloin kun se on oikein lähellä, se on n 30% kirkkaampi ja n 14% suuremman näköinen kuin silloin kun se on kauimpana. Kun se sattuu olemaan sekä täysi että lähimpänä (perigeumissa), puhutaan superkuusta. Tämä ilmiö on nyt siis 28.9.2015.

Blood Moon  10/8/14

Flickr by Fred Locklear

Nyt täydenkuun aikaan sattuu kuunpimennyskin, kun Maan varjo osuu kuuhun. Tavallisesti Maan varjo osuu joko kuun ylä- tai alapuolelle. Kuunpimennyksiä sattuu harvoin. Seuraava tulee vasta 31.1.2018 ja tämänkertaisen kaltainen vasta vuonna 2033. Katso lisää https://www.ursa.fi/index.php?id=7237

Pimennyksen vaiheet klo 3.10-8.24. Piirrokseen merkityt täys- ja puolivarjo eivät näy taivaalla. Kuva Ursa / Veikko Mäkelä

Kuunpimennyksen katseleminen paljain silmin on turvallista. Tarttee vaan avata ne maanantaita vasten aamuyöllä. Ja toivoa selkeän aamuyön 25% todennäköisyyden toteutumista. Klo 3.10 alkaa puolivarjopimennys ja kuu on Kalojen tähdistössä, taivaalla lounaassa korkealla. (Näen tämän sängystäni, jos avaan silmäni eikä pilviä ole tiellä) Klo 4.07 alkaa vasen reuna värjäytyä tummanpunertavaksi. Klo 5.11-6.24 kuu on täysvarjossa ja syvimmillään siinä klo 5.47. Verkkaista pimentelemistä siis. Pimentynyt Kuu on väriltään punertava, kuuhun osuvasta maan ilmakehän taittamasta auringon valosta.

Kuunpimennys näkyy meille, se kun  sattuu meidän puolellamme maapalloa ja vielä yöaikaan. Vain loppuvaiheet jäävät näkemättä, kun kuu laskee ja aurinko nousee ja vaalentaa taivaan. Halutessasi lue lisää http://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan/2015/syyskuu/pimennykset.html ja Yläkuun sivulla on hienosti selitetty superkuu ja kuunpimennys. http://www.ylakuu.com/suomi/kuu.htm

Miten tämä nyt sitten vaikuttaa? Kuun ollessa Kaloissa (siirtyy Oinaaseen täytyttyään) kaikki on herkkää, tunteikasta, ”vetistä” ja  liikkuvaa. Intuitio ja aistit ovat tavallistakin herkempiä. On erittäin hyvä mietiskellä ja myhäillä, kuulostella sisäisiä liikkeitä.

Tunteet ovat pinnassa. Jos jonkun kanssa tulee nokkapokkaa, parasta on jättää selvittely-yritykset vähenevälle kuulle. Täysikuulla jutut vaan velloo ja vanuu eikä mistään tule sopumielessä kunnolla valmista.

Erittäin herkistävää, puhdistavaa ja suositeltavaa on paastota, syödä sunnuntaiaamuna 27.9 aamupala ja seuraavan kerran vasta maanantaina lounas. Väliin jäävänä aikana vain juodaan (lämmintä) sen verran kuin on jaksamiselle tarpeen.

Kuvahaun tulos haulle paasto mehu ravinto By city.fi

Kuu Kaloissa-aikana keho on kaikin tavoin herkempi. Niin lääkeaineet, rohdot kuin ruoka ja alkoholikin vaikuttavat tavallista vähemmästä. Kuu kaloissa täydenkuun alla+alkoholi = halvempi känni ja lievempi krapula. Keho on täyteimmässä tilassaan, ottanut maksimaalisesti talteen sen mitä parin viikon aikana on ollut tarjolla. (Näkyy myös vyötäröllä) Siihen alkoholi laimentuu mukavasti. Hyvä juhlia viikonloppuna! Baila baila

Kaikki syvällä oleva nousee pintaan. Astrossa Tanhuan Seppo kertoo tästä ajasta lisää https://www.astro.fi/blog/readBlog/user_name/astroseppo/ On ihan oikeasti aika kuunnella omaa intuitiota ja tehdä elämästään oman näköistä. Joillakin muutos entiseen voi olla niin raju, että entinen todella jää ja vain suostuminen uuteen syntymään pelastaa elämää jatkamaan. Suuria muutoksia on kyllä tapahtumassa kaikilla ja kaikkialla, kannattaa suostua ja myödätä.

By http://www.jennyhenriksson.com

Täydenkuun aika muuttaa säätä hetkellisesti siitä mitä uusikuusta kolmas päivä ennusti. Näyttää tuuli hönkäilevän pohjoisesta, hyrr viileää, kylmää. Ulos ei ole pakko mennä kuuta kummastelemaan. Israelissa porukka menee lehtimajoihin ja katselee kuunpimennystä sieltä.

 Luonnossa ei Suomessa vuorovesi juurikaan näy. Itämeressäkin vuorovesi on vain 10-15 cm, järvissä sentin, pari. Eipä tuota juuri erota, vai erottaako.

ASTEL-FYKE-opas http://www.edu.helsinki.fi

Muinaisina aikoina verenpunaiseksi värjäytyvää kuuta pidettiin huonona enteenä. Ilmiö on harvinainen. http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1443056013149.html Katso lisää linkeistä http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/32%20BloodmoonsFin.htm ja tästä myös http://www.linnunrata.org/artikkelit/nelja-verikuuta-four-blood-moons.php

Itse en usko ”valittuun kansaan” tms niin että vain harvat olisivat ”oikeanlaisia” ja ”kelvollisia”. Uskon siihen, että meillä jokaisella on oma elämäntehtävämme ja sen toteuttaminen on velvollisuutemme ja myös onnemme lähde. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki tarvitsemme ja voimme auttaa toisiamme.

Loppuvuoden hiustenhoito

Tätä on niin kovin odotettu, hiushoitoaikatauluja. Supertäydenkuun jälkeen alkaa vähenevän kuun pariviikkoinen. Silloin leikatut hiukset kasvavat hitaammin kuin kasvavalla kuulla. Silti 7.-8.10 ja 3.-5.11 sekä 1.-2.12 ja 28.-29.12 leikatut hiukset tuuheutuvat ja niihin tarttuu myös väri hyvin. Permanenteille nuo päivät eivät ole suotuisia.

Kuvahaun tulos haulle hiukset leikkausBy thrillmetonight.org

Hyvin mallissaan pysyvät hiukset leikataan 9.-11.10 ja 6.-7.11 sekä 3.-4.12 ja 30.-31.12. Myös hyviä permispäiviä.

Värjäysajat 30.9-1.10 ja 12.-13.10 sekä 28.-29.10. Marraskuussa 8.-10.11 ja 24.-25.11. Joulukuussa 5.-7.12 ja 22.-23.12.

Täihävitysajat vähenevän kuun jaksot,  28.9-12.10 ja 28.10-10.11 sekä 27.11-10.12, ei vesipäivinä eli älä pese-aikoina.

Älä pese-päivät lokakuu 5.-6., 14.-16. ja 24.-25.päivät,  marraskuussa 1.-2. ja 11.-12. sekä 20.-21. ja 28.-30. sekä joulukuussa 8.-9. 17.-18. sekä 26.-27.päivinä.

Pidän lokakuussa Kalliolan kansalaisopistolla Kuun vaikutus-työpajan 25.10 su. Siellä on jo monta, muutama lisää vielä mahtuu. https://www.opistopalvelut.fi/kalliola/course.asp?tietuenro=3729

Myös Järvenpäässä on kurssi, kolme tiistai-iltaa, katso  https://www.opistopalvelut.fi/jarvenpaa/course.asp?tietuenro=5612, pari mahtuu vielä. Tervetuloa!

Kategoria(t): hiukset, kuu, kuun rytmi, kuun rytmit, Kuun vaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Juhannusspesiaali

Unohda työ, löysennä vyö,
herkkuja syö, onhan yötön yö!

Uusia perunoita, silliä, kalaa. Työteko seis, on levon ja keskikesän juhlistamisen aika.

Suomessa juhannusta vietetään lähimpänä viikonloppuna ennen kesäpäivän seisausta (21.6) . Vanha juhannuksen paikka on kolme päivää kesäpäivänseisauksesta eli 24.6. Aurinko on ”pesässään” tai ”jumissa” kolme päivää kesäpäivänseisauksen molemmin puolin eli 6 päivää ennen 24.6. Koska aurinko alkaa muuttaa korkeuttaan 24.6 jälkeen, pesäpäivinä tehdyt kylvöt ja istutukset menestyvät huonosti, kun kasvuvoima ei vedä enää ylös muttei vielä alaskaan.

London - Rowan mountain ash blossom in Banstead Common

Flickr by Lukemn

Juhannuskoristelut

Pihapiirin ja tuvan koristeluun käytetyt keskikesän tuoreet pihlajan- ja haavanlehdet, kukkivat pihlajanoksat on perinteisesti koottu vasta aattoiltana ja kaunistustyö suoritettu valoisana juhannusyönä. Tuoksuvat kukkaset, koivut, kuuset, lehdet, oksat, kukat ja viuhkat korostavat juhannuksen suurta juhlan tuntua ja tekevät mielen iloiseksi ja keveäksi. Ennenaikaan koristeet kerättiin tarkoin talteen ja käytettiin lehmänannin ja lammasonnen varmistamisessa.

Näin kasvavan kuun aikaan talon, asunnon ja pihapiirin koristelemiseksi kerätyt kasvit kestävät hyvin tehtävässään. Pihanportin tai talon oven viereen katkaistut koivut imevät hyvin vettä ja lehdet pysyvät pitkään vihreinä ja vehreinä.

Vielä viikko juhannuksen jälkeen on parasta aikaa talvivastojen tekoon. Lehti pysyy hyvin kiinni, väri säilyy ja tuoksua riittää samasta vastasta useassa löylyttelyssä.

Juhannuskokolla

like a lion ?

Flickr by Ari Helminen

Kaikenlaista voi heittää juhannuskokkoon. Vaikka vanhat murheensa paperilapuille kirjoitettuna tai käpyyn tai risuun ajatuksellisesti kytkettynä. Kun kokko on aamulla sammunut, siitä voi ottaa hieman tuhkaa ja heittää sen järveen. Kun sitten menee uimaan siihen järveen ja sukeltaa veden alle n 25 sekunniksi helteet tulevat ja vesi muuttuu todella lämpimäksi. Tarvitset vain kokon, järven ja rannan, jolla saat olla seuraavanakin päivänä.

Entisaikaan yksityisen talon tyttären kohtaloa katsottiin kokon napapuun palamisesta. Jos napapuu paloi ja kaatui, tuli häät ja sulho kaatumissuunnasta. Yhteisestä kyläkokosta, jonka kokoaminen kokkokalliolle saatettiin aloittaa jopa paria viikkoa ennen juhannusta, katsottiin tukipuiden palamisesta jääkö kylään vanhojapiikoja. Kokon sytytti joku kylän vanhimmista miehistä ja polttaminen oli suuri kansanjuhla tansseineen ja lauluineen. Tulen ääreen juhlimaan kokoontuminen on tätäkin päivää, vaikka naimahaluiset neidot eivät enää kokolta palatessa poikatalojen ruispeltoihin keräännykään kieriskelemään. Kontakti hyväätekevään kasteeseen löytyy aamuyön tunteina kyllä luontevasti nykyäänkin.

Juhannusyö

Midsummer in Lapland

Flickr by Heather Sunderland

Mystinen ilmiö on sananjalan kukinta juhannusyönä. Ken sen näkee ja siemenen saa talteen saa erikoisvoimat. Katso kuinka. Sananjalan kanta paljastaa myös tulevan kumppanin nimen etukirjaimet. Leikkaa terävällä veitsellä sananjalan kanta viistoon poikki ja leikkauspinnan juomuista ja pisteistä muodostuu kirjaimia. Tulkitse niistä sulhasesi tai morsiamesi nimen alkukirjaimet.

Fern Carpet

Flickr by Nicholas A. Tonell

Ja muita erikoisuuksia kasvikunnasta. Varhaiskesän kasvikunta on koomassa ja vasta virkoamassa mutta luonnonystävä voi havaita useita kääpälajeja. Yleisimpiä ovat ryypätkääpä ja ryömikääpä sekä kevätpyhimyksen mukaan nimetty yrjötkääpä.

Ennen uskottiin juhannusyönä veden muuttuvan hetkeksi viiniksi. Ken osasi olla varuillaan ja oikein valmistautunut, hän sai maistaa tätä luonnonviiniä. Nykyihminen pelaa varman päälle ja hakee juomat kaupasta. Juhannusyön kasteessa kieriskelykin luontuu itsestään.

Aarnivalkeiden palaminen on myös juhannusyön ihme. Haltiat polttavat silloin raha-aarteistaan hometta ja ruostetta. Aarteet kohoavat maasta ja sininen liekki kuultaa hämärässä yössä. Nykyihmisellä ei täyty erityisehdot eikä edulliset olosuhteet aarteen haltuunsaamisesta puhumattakaan. Siispä ei siitä sen enempää. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto s 158 kuvaa asiaa kiinnostuneelle tarkemmin.

Lemmentaikojen aikaa. Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin käki kukkuu, niin yhtä monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos käki ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.

Käki

Flickr by Ville.fi

Tunnettu taika on kerätä juhannusyönä seitsemän kukkalajin kimppu ja asettaa se oman tyynyn alle. Näin uneen pitäisi ilmaantua tulevan sulhon kuva. Nelilehtinen apila toimii samoin. Tai yhdeksällä heinällä sidottu kukkaseppele. Tai nurinpäin käännetty vasemman jalan sukka.

Flickr by goatling

Sitomaton saunavasta tyynyn alla pitäisi näyttää unen, jossa tuleva sulho sitoo vastan. Jollei unta sulhosta näy, niin ainakin saa hyvän tuoksun makuuhuoneeseen.

Kellä neidolla puulämmitteinen pihasauna, saattaa hän nähdä tulevan sulhonsa, jos alastomana kiertää keskiyöllä saunan kolmasti ja katsoo sitten saunanluukusta sisään. Sähkökiuas ei siis pelitä ollenkaan. Metsälähteeseen kurkistaminen ajaa saman asian. Metsälähteitä vaan on vielä harvemmassa kuin puulämmitteisiä saunoja.

Saunavastan voi viskata yöllä saunan katolle. Siitä suunnasta minne vastan puinen pää osoittaa saapuu sulhanen.

Ja vinkki Nivalasta. Jos haluaa tietää onko tuleva siippa leskimies vai poikamies, pitää juhannussaunasta tultua lähteä peruttamaan alastomana halkopinoon päin taakseen katsomatta. Ensiksi persaukseen tökkäävä halko on tarkastettava. Jos se on halkaistu, on tuleva siippa leskimies, jos pyöreä niin poikamies.

Juhannusyön sää tärkeä. ”Juhannusyön tuuli vie marjankukat” Etenkin jos tuuli pohjoisesta, tulee huono marjavuosi, pieniä mansikoita, vähän puolukoita. Kannattaa varuiksi tutkailla sekä uuden (19.-20.6) että vanhan (23.-24-6) juhannusyön säätä.

Juhannuspäivä

Tänä juhannuslauantaina ja sunnuntaina on erittäin hyvä aika keräillä sydäntä ja verenkiertoa hoitavia ja parantavia yrttejä. Ne ovat nyt erityisen voimallisia. Sydän ei tykkää nyt ylirasittamisesta, joten otetaan rennosti! Vanhan juhannuksen eli 23.-24.6 aikaan aamupäivällä kerätyt nokkoset ovat todellista voimaruokaa.

Varsinainen juhannuspäivä on säiden ja vuodentulon tarkkailupäivä. Koska tänä vuonna juhannus on pois vanhalta paikaltaan, voi tarkkailla niin lauantain kuin keskiviikonkin säitä. Kumpi paremmin miellyttää. ”Minkälaista ilmaa on juhannuksena, sellaista on mikkeliin. Jos aurinko nousee selkeälle taivaalle, tulee hyvä vuosi. Sade ennustaa märkää loppukesää, mutta muuten on hyvä. ”Juhannukseen asti sataa laariin, Heinä-Maariasta (2.7) laarista pois.” Luonnosta merkkejä: ”Millainen on mansikka Juhanina, sellainen jyvä Jaakkona” ”Jos ohran laiho antaa pikkulinnulle piilon, siitä saa täyden sadon.” Lapissa pitää laihon antaa variksellekin piilo, muutoin ei sato kypsy ajoissa.

Tehokasta vastahierontaa luvassa näistä nykyjuhannustaioista.

Katso myös  miten kuu vaikuttaa juuri nyt. http://www.ylakuu.com/suomi/kuu.htm

Leppoisaa juhannusta ja keskikesän juhlaa!

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kesäinen terveydenhoito

Tsadaa, kesäinen terveydenhoito, kun kevät ehti jo vaihtua kesäksi opintoja viimeistellessä. Ny onkin sitten paljo asiaa, vihjeitä ja vinkkejä koko kesäksi. Lue vaikka pätkissä päivien edetessä.

Nyt vähenevän kuun aikapätkällä on aika poistamiselle, kuorinnalle, vähentämiselle, irrottelulle. Koko vähenevän kuun aika on poishaluttavien karvojen ajeluaikaa. Vähenevällä kuulla keho imeyttää huonommin ravintoa, joten vähemmällä ruualla ja erityisesti kuonanpoistomielessä nautitulla ravinnolla saadaan hyviä tuloksia turvotusten ja muiden ylimääräisten poistamisessa. Ja vaikka söisi huomaamatta enempi kuin kasvavalla kuulla ei silti paisu niin helposti.

Kaurispäivät eli 5.-6.6 meni, nuo päivät kannattaa aina muistaa ihon- ja kynsienhoidolle. Tein itse Frantsilan savisuikulalla kuorinnan saunan lämmittämälle iholle. Tiedättehän sen tunteen, kun iho tuntuu persikanpehmeältä? Olo kuin kissalla, kehräävä. Aktiivinen kehonalue polvet. Polvivaivaiset tuntevat nämä päivät ja jos tekevät jotain hyvää polvilleen näinä päivinä, on se kaksinverroin tehokasta. Rasitus on kaksinverroin haitallista. Seuraavan kerran kaurispäivät 2.-3.7, täysikuu ja vähenevä alkamassa, tehkää kokovartalokuorinta. Ehdit ostaa savisuikulan ja sit vaan mökkisaunan laiturinnokkaan savetettuna istumaan kesäiltaan..

Summer Night

Flickr by Antti T. Nissinen

Vesimiespäivät 7.-8.6  aktivoi sääret ja nilkat. Ja hullut päähänpistot. Intuitiopäiviä. Laskimovaivaiset, kannat kattoon niin paljon kuin mahdollista! Ja hyvää (kuorivaa) voidetta jalkoihin. Pitkä jaloillaan olo ja seisominen väsyttää. Nämä ovat hyviä päiviä taksikuskeille. Ei suonikohjuleikkauksia näinä päivinä! Ravinnon laatu rasva. Mitkä ruuat maistuu nyt erityisen hyvin? Ja millainen olo tulee? Fiksaa syömisiä jos tulee huono olo. Pese hiukset, ettei tartte kalapäivinä pestä. Seuraavat vesimiespäivät 4.-5.7

Kalapäivät 9.-10.6 jalkahoito. Millainen vain kuoriva, rapsutteleva jalkahoito, kalapedikyyri https://flic.kr/p/cC6JEC tai mikä vain. Jalkahoito näinä päivinä hoitaa erityisen hyvin koko kehoa ja päänsärkytaipuvaisilta saattaa jalkahoito estää koko vaivan. Kokeile. Älä leikkauta tai edes pese hiuksia näinä päivinä. Pääset hilseharmeista tai saat niitä, jos peset/leikkaat. Näinä päivinä ei kenenkään pidä menemän minkäänlaisiin jalkateräleikkauksiin, ei edes syylänpolttoon, vaikka muuten on leikkauksille hyvä eli vähenevän kuun aika. Ravinnon laatu hiilihydraatti. Jos sinulla on liikakiloja tai aineenvaihduntaongelmia, jätä näinä päivinä leivät, pastat, viljat, namut ja muut sellaiset herkut syömättä ja katso mitä tapahtuu. Onko parempi olo? Seuraavat kalapäivät ovat sitten 6.-7.7. vähenevän kuun aikaan eli kuorivia kylpyjä edelleen.

Oinaspäivät 11.-12.6 hellii päätä ja silmiä. Ideaa ja aloitusta voi pukata ruuhkaksi asti, joten rasitus kaksinverroin pahasta ja hellittäminen hyvästä. Silmät tykkäävät kovasti huomaavaisesta hoidosta. Hiero käsiäsi yhteen ja laita kuppeina silmillesi. Anna lämmön siirtyä käsistä silmiisi ja tunne kuinka silmäsi kirkastuvat. Hoida silmiäsi, sillä ne rasittuvat tavallista herkemmin näinä päivinä. Koko vähenevän kuun ajan sipaise omaa aamusylkeäsi silmäluomillesi ennenkuin syöt tai juot mitään. Oma sylkesi on eliksiiriä, joka parantaa näköäsi. Älä pese pois. Ravinnon laatu valkuainen eli kuulostele sulaako proteiini näinä päivinä erityisen hyvin vai huonosti. Sen mukaan syö.  Myös hedelmät ovat näiden päivien ravintoa. Kenkään ei pidä menemän silmäoperaatioihin tai pään alueen leikkauksiin näinä päivinä. Jos ei oo ihan pakko onnettomuuden takia. Seuraavat oinaspäivät ovat 8.-9.7.

Summer light

Flickr by Don Wright

Härkäpäivät 13.-14.6 aktivoivat kaulan alueen ja korvat. Vaikka ois kuinka helle, pidä huoli ettei veto osu. Kevyt huivi, kaulukset tms suojaksi. Pikkuvauvoille suojamyssy päähän! Näinä päivinä ei kannata viedä lapsen korvia tutkittavaksi, tulee aiheettomia korvatulehdusdiagnooseja.  Ei hyvä hammasoperaatioille, korvien, kurkun, niskan alueen leikkauksille tai muulle ronklaamiselle. Ääni voi väsyä paljosta pälättämisestä, menee ohi. Kurkkupastillit ja yrttiteet käheyden hoitoon tehoavat erityisen hyvin. Näinä päivinä voi puhua suunsa puhtaaksi. Todennäköisyys päästä lopullisesti eroon niistä ihmisistä, joista haluaakin on suuri. Ravinnon laatu suola eli suolaista saattaapi tehdä mieli haitaksi asti. Sit janottaa ja sit turpoaa. Jos tuommoista vaivaa, riittää kun hillitsee näinä päivinä. Seuraavat härkäpäivät ovat 10.-12.7.

Kaksospäivät 15.-16.6 aktivoivat hartiaseudun. Ma 15.6 on viimeinen vanhankuun päivä eli erinomainen hetki jättää taakat harteilta. Eivät tule koskaan takaisin. Uusia ovat jos tulevat. Hartiahieronta, hengitysharjoitukset ja hartiajumppa kaksinverroin hyödyllistä ja tehokasta olon keventäjää. Ei hyvä aika käsien, käsivarsien, olkapäiden leikkauksille eikä tatuoinneille. Ravinnon laatu rasva. Nyt voisi pitää vaikka pari vähäruokasempaa päivää jos rasvainen ruoka tuntuu tökkivän pahemmin kuin muulloin. Ti on uudenkuunpäivä. Keho poistaa kuona-aineita erityisen tehokkaasti eli kannattaa jopa paastota tämä päivä. Ja tehdä vaikka uudenkuunmietiskelyt. Pese hiukset ettei tartte rapupäivinä pestä. Seuraavat kaksospäivät 13.-14.7 (vähenevä kuu eli taakankantamisen lopetusaikaa nekin) Sää usein muuttuu kaksospäivinä.

Yötön yö - lintutornista

Flickr by Anna B

Alkaa kasvavan kuun vaihe. Keho alkaa taas imeyttää ja ottaa sisään, ravita.

Rapupäivät 17.-19.6 aktivoivat keuhkojen ja rintakehän alueen. Se mikä on hyväksi on kaksinverroin hyväksi ja mikä rasittaa on kaksinverroin pahaksi. Nyt sitten röhitään keuhkot pihalle, jos kurkku oli jäänyt suojaamatta ja vilu valahti sisään. Paha aika rinkakehän ja keuhkojen operaatioille. Jos yö meni valvoessa, olo on kuin hakatulla, kun maksa kärsii ylirasituksestaan ja sit kiukuttaa. Nuku siis, koht on juhannus! Ravinnon laatu hiilihydraatti, leipä pois, jos se paksuttaa. Kannattaa syödä näinä päivinä muutenki kevyemmin jos närästystaipumusta. Tee jotain maksan, sapen, rinnan keuhkojen hyväksi näinä päivinä.

19.6. on säänennuspäivä. Katso ja havaitse mistä tuulee, kuinka kovaa, kuinka lämmintä, sillä sitä sitten seuraavat kolme viikkoa. Juhannussäänkin näkee vasta tällöin. Alkaako nyt se kesän lämmin aika, sen näemme tuolloin. Lämmintä tulee, jos tuuli käy etelästä tai lounaasta ja on selkeää.

Leijonapäivät 20.-21.6 sydämen ja verenkierron aikaa. Olis myös hiusten värjäämisen ja vahvistusleikkuun aikaa mutta eihän me rasiteta kampaajiamme juhannuksena! Otetaan rennosti eikä rehkitä, sydän ei tykkää yhtään ylikuormituksesta nyt. Toivottavasti ei kenkään joudu sydänoperaatioon hätänä. Erinomainen aika keräillä sydäntä ja verenkiertoa parantavia yrttejä näin juhannuksena. Kuinka oloon vaikuttaa nyt hedelmät ja proteiinit, huomioi! Ja hiustenleikkauttajat huom, 17.7 pe -19.7 su.

Midsummer bonfire

Flickr by Janne Hellsten

Neitsytpäivät 22.-24.6. No nyt sitten sinne kampaajalle, jos hyvin mallinsa pitävää ja nopsaan kasvavaa tukkaa haluaa. Työpäivät. Puutarha-kasvimaakuopsutuspäivät. Näinä päivinä kerätty nokkonen, siitä tehty tee on parasta verenpuhdistukseen. Aamupäivällä. Ruuansulatuselimistö erityisen aktiivinen eli herkkävatsaiset tietävät nämä päivät. Ruuansulatusta edistävä ravinto nyt erityisen hyväksi ja raskaat rasvaiset ruuat tökkivät kaksinverroin. Ei yhtään hyvä vatsa- tai suolistoleikkauksille. Seuraavan kerran neitsytpäivät ovat 20.-21.7 ja vielä kasvavalla kuulla.

Vaaka 25.-26.6 aktivoi lantioalueen, rakon ja munuaiset. Kannattaa pitää alue lämpimänä eikä istuksia varjoisilla kallioilla. Nyt juo runsaasti (vettä tai munuaisia ja rakkoa vahvistavaa ja hoitavaa teetä)  iltapäivisin kello 15 ja 17 välillä,  ennaltaehkäisee ongelmia. Ja lantiopohjalihaksille tehotreenii näinä päivinä, ávot! Ei hyvä lonkkaleikkauksille tai munuais-rakko-operaatioille. Pese hiukset ettei skorpionipäivinä tartte. Seuraavan kerran 22.-24.7

Skorpionipäivät 27.-29.6. aktivoi sukuelimet. Naistenvaivat saa ennakkoon huutia siankärsämöistumakylvyillä näinä päivinä. Odottavat äidit ottaa nyt erityisen iisisti näinä päivinä, myös heinäkuussa 25.-26. päivinä. Reumavaivaisten ei pidä tuulettaa vuodevaatteita ulkona näinä päivinä, kosteus tarttuu ja kolottaa. Kaikki näinä päivinä kerätyt rohtokasvit ovat erityisen tehokkaita. Kylvämiselle myös hyvät päivät. Hiilihydraatit lihottaa nyt niitä joilla taipumusta niiden huonoon sulatukseen. Veitset irti haarukasta näinä päivinä.

scorpion tail

Flickr by Clinton & Charles Roberts

Jousimiespäivät 30.6-1.7.  Täydenkuunvalvojia nukuttaa jo huonosti. Aktivoitunut kehonalue on lonkat, lantio, suoli- ja ristiluu, reidet, iskiashermo ja reisilaskimot. Vihoviimeisintä, jopa hengenvaarallista olisi nyt mennä tai joutua tämän alueen leikkaukseen. Alue kipeytyy helposti, koska sääkin muuttuu. Hieronta hyväksi. Koska täysikuu tulossa, kannattaa keventää vähälle ruualle. Elimistö kiittää. Varsinkin jos proteiini ei sula hyvin. Hedelmäpaasto voisi tehdä oikein hyvää. Seuraavan kerran jousimiespäivät 27.-28.7

Tästä tuli nyt pitkä juttu. Tasapainottaa edeltänyttä taukoa. Tällä pärjää hyvin tämän kesän. Kaikki nämä päivämäärät pätevät vuonna 2015, edellisenä ja ensi vuonna päivämäärät ovat toiset. Katsokaa kuukalenterista. Niitä on seinäversiona, kirjaversiona ja kuukirjojen liitteinä. Eikö sinulla vielä ole jotain näistä? Tilaa minulta tai Yläkuusta. Tai jostain muualta. Laita viestiin mitä ja montako.

9.6 klo 12  aukeaa mahdollisuus ilmoittautua Järvenpään opiston Kuukurssilleni.

Katso myös juhannuksen jälkeen Kalliolan opiston kursseja, sieltäkin löytyy syksyllä kuukurssi.

Kategoria(t): Ei kategoriaa, hiukset, kuu, Kuun vaikutus, kynnet, terveys | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kevättä kevättä!

Kevättaikaa, uutta aikaa, paastoa puheesta ja pulinasta! Lumen ja jään sulamisen matkaan on nyt otollista heittää elämästä turhia huolia, tavaroita, tekemisiä ja ihmisiä. Pidä paussi ja huolla hiuksiasi, puhdista kehosi ja kotisi, rentoudu.

Hiustenhoidosta

Hair Cuts of Today

Flickr by Ross vuodelta 2005

Tätä olet odottanut: hoitoaikoja hiuksille. Koskas kävit hiuksiasi katkottamassa? Tammikuussa tuuheuttavan leikkauksen ajat 7.-8.1 olivat vielä vanhan kuun puolella eli leikkauttaminen tuuheutti hitaanpuoleisesti kasvavia hiuksia. Helmikuun 3.-5. olivat täydenkuun”Leijonapäivien” leikkuu täräytti hiuksille tuuheutuskasvuimpulssin. Omia latvojani klipsastiin tiistaina 3.3 ja odotan uuskasvua näkyville. Uudestaan menen 31.3 annattamaan kasvulle kunnon kevättönäisyn. Parhaat tuuheuttavan leikkauksen ajat tästä eteenpäin ovat 30.-31.3, 26.-28.4 ja 23.-25.5 Nämä ovat myös olleet ja ovat hyviä hiusten värjäyspäiviä, ei permiksiä tai muita kiharrusjuttuja.

Hiustenleikkuu 9.-11.1 tai 6.-7.2 tai just 5.-7.3 antoi hyvin mallissaan pysyvän tukan. Seuraavat mallissaan pysyvät leikkaukset syntyyvät 1.-3.4 ja 29.-30.4 sekä 26.-27.5. Permanenteista tulee myös kauniita näinä päivinä. 

ÄLÄ PESE (ja leikkauta)-päiviä ovat helmikuussa olleet 1.-2, 11.-12., 20.-21. ja 28.2 ja maaliskuussa ovat 1.-2., 10.-12. sekä 19.-20. ja 27.-29. päivät. Huhtikuussa 6.-8., 15.-16. ja 24.-25.päivät ja toukokuussa 4.-5., 13.-14, 21.-22. ja 31. päivä. Tuolloin kannattaa kastella huonekasvit.

Sydän ja selkä

Oireileeko omasi tai läheisesi sydän? Huomaa: kuluneella viikolla erityisesti 3.-4.3 sydämet oireilivat. Vaikka Leijonapäivät ovat parhaita hiuksille, sydänoireisille ne ovat ”vältä (ylimääräistä) rasitusta”-päiviä. Sydänkohtaus voi viedä hengen tai sairaalaan. Seuraavat ”sydänpäivät” ovat 30.-31.3 jne, ks yllä. Ja selkävaivaiset tuntevat nämä päivät myös.

Mikä on nyt OTOLLISTA terveydenhoidossa?

Detox Body Cleanse

Flickr by Brett Johnson

Torstaina 5.3 oli täysikuu (Neitsyessä eli vatsan ja suoliston alue aktiivinen) Alkoi vähenevän eli alakuun eli vanhankuun aika pe 20.3 asti. Jos et jo ole pitemmänpuoleisella pääsiäispaastolla on erinomainen aika pitää nyt lyhyt DETOX pariviikkoinen. Kevennä, paastoa, puhdista, ota kuonanpoistokuuri! Juo vihreää, kuonaa poistavaa litkua ja rentoudu. Tämä vaikuttaa terveyteesi kesällä!

5.-7.3 aktiivinen kehonalue oli vatsa ja suolisto, ah mikä loistava hetki vatsavaivaisten kuunnella mikä vatsaa ärsyttää ja mistä se tykkää. Maistuiko suolainen erityisen hyvin? Tuliko ongelmaa, pussit silmien ympärille?

8.-9.3 älä istu märällä, juo niin paljon kuin jaksat, huuhtele munuaisia ja virtsarakkoa, karpalo, puolukkamehua tai munuaisia putsaavaa teetä. Vihreetä teetä, puhdistusmehuja. Tekeekö nyt erityisesti mieli rasvaista? Tuleeko raskas vai ravittu olo?

10.-12.3 jos olet nainen ja sinulla on ”siellä” haittaa (hiivaa tms vaivaa) pistä sinne kuorittu (rikkomaton) valkosipulinkynsi tai tee jokin sopiva huuhtelu. 🙂 Kuulostele tekeekö mielesi nyt makeaa, leipää tai hiilihydraatteja ja jos syöt sitä tuleeko raskas vai ravittu olo.

13.-14.3 mene selluliittihierontaan reisiä ja takapuolta rentouttamaan ja kuorituttamaan tai tee kotona sopivaa kuorintaa. Mikä ruoka-ainetta erityisesti haluat? Jos olet puhdistuskuurilla, hyödyt nyt erityisen paljon hedelmien ja marjojen nauttimisesta, vai tuleeko niistä nyt erityisen heikko olo? Jos liha maistuu sulaako se nyt hyvin vai huonosti?

RW01

Flickr by Angle Armstrong

15.-16.3 on kokovartalokuorintakäsittelyn paras aika, suolahieronta, savisukkulapesu, tms. Hoida polvia myös, en vaan keksi miten polvia voisi rentouttaa tai kuoria. Kaipaatko suolaista? Jos turvotustaipumus tuttu juttu, vältä näinä päivinä suolan sisäistä käyttöä.

17.-18.3 huomio sääriin, tukisukka nyt erityisen hyödyllinen jos suonikohjut vaivaa Kiristääkö pohkeet? Jumppaa sopivasti, nosta jalat ylös ja hiero niitä kuorivalla voiteella. Tuleeko rasvaisesta ruuasta raskas olo? Sitä ei ole nyt hyvä syödä, kun on puhdistusaika.

19.-20.3 kuorivat jalkakylvyt paikallaan, ehkäisevät myös seuraavien päivien päänsärkyä. Aika päättää tämä puhdistuskuuri, keventyneenä ja mieli kirkastuneena. Tekeekö mieli kakkua? Jätä väliin, siirrä pääsiäiseen.

Ei tatuointeja alavartalolle tällä jaksolla.

Jos voit vaikuttaa alavartalon LEIKKAUKSIEN ajankohtiin, älä mene niihin nyt. (Haavat paranevat huonosti, uusintaleikkaustarpeen riski korkea jne) Nyt ei ollenkaan vaivaisenluu- tai nilkka-jalkateräalueen leikkausta eikä varsinkaan 19.-20.3. Tässä lista: 10.-12.3 ei gynekologista tai sukuelinalueoperointia, näiden jälkeen kyllä. 13.-14.3 ei rasvaimuja reisiin, takapuoleen., tarvittaessa näiden jälkeen kyllä. 15.-16.3 ei polvileikkausta tai muuta luustoon tai ihoon kohdistuvaa kirurgiaa. 17.-18.3 ei suonikohju- tai säärihaavaoperaatioita. Jos mahdollista, ei leikkauksia kasvavan kuun aikana.

Leikkaukset ovat joskus parantamisessa tarpeellisia. Ne pitäisi tehdä vähenevän kuun aikana (hammashoidot myös!) mutta ei silloin, kun kehonosa aktiivinen. Kysy minulta, jollet vielä omista kalenteria, mistä voit katsoa. Kirjan, taskukalenterin tai seinäkalenterin voit tilata http://ihanahoito.fi/yhteystiedot/ yhteydenottolomakkeen kautta. Kerro mitä haluat ja minne.

…. kauneudenhoidossa

Yeah, looks good!

Flickr by Meme BInge

Nyt heti eka kerta sheivaus kainalo- ja säärikarvoille ja bikinialueelle. Toisen kerran uudelleen viim 18.3 ja oih kun karvat kasvaa hitaasti. Koko vanhan kuun aika sopii karvojenpoistolle.  Hiustenleikkauttaminen hidastaa hiustenkasvua ja 10.-13.3 pesusta saat tottelematonta tukkaa ja pesusta ja leikkauksesta 19.-20.3 lisäksi hilsettä.

Jos keväisessä päässä täitä, niiden häädöksi kookosöljy-teatree-sekoitus toimii tällä jaksolla hyvin. Katso tarkemmin ohjeet Hiuksia ja muita karvoja postauksessa.

Kynsienhoito 15.-16.3 kannattaa. Ihon kaikkiallinen kuorinta mistä vaan hoitaa nyt hyvin. Edes syväpuhdistukset eivät jätä ikäviä jälkiä.

Kaikki minkä teet kuonaa poistavassa tarkoituksessa tällä jaksolla kunkin osan ollessa aktiivinen on kaksinverroin tehokkaampaa kuin muina aikoina. Kaikki kehonosaa rasittava (leikkaukset ja tatuoinnit mukaanlukien) ovat kaksinverroin haitallisia.

……..  kasvimaailmassa

dead plant

Fllickr by Joel Kramer

Vaihda multa niille kasveille jotka haluat tappaa. Muuten odota mullanvaihdon kanssa. Käy ostamassa puuttuvat mullat ja muut vehkeet, siemeniäkin jos tarvitset. Suunnittele keväisiä ja kesäisiä kasvimaajuttuja, kun nyt ei ole toimen aika. Pistä huviksesi herne itämään. Ei idä. Kastele huonekasvisi edellä mainittuina ÄLÄ PESE-päivinä.

……… kodinhoidossa

Tee keväinen suursiivous. Matot ulos ja vaikka pesuunkin. Imuroi, pyyhi pölyjä, kolua kaappeja, pöyhi ja mellasta komeroissa 8.-9.3 tai 17.-18.3 ja kuuraa, pese 10.-11.3 tai 19.-20.3. Jos siltä tuntuu, pese ikkunat. Tulee helposti ja vaivatta kaunista jälkeä. Myös 5.-17.4 ja 5.-17.5 ovat ikkunanpesuaikoja. Ja mattojen.

Talvivaatteet pesu 10.-12.3 tai 19.-20.3 ja säilöön 17.-18.3 tai 25.-26.3. Tahrat lähtee lähes puhaltamalla. Vie vuodevaatteet ulos tuulettumaan joko 13.-14.3 tai 17.-18.3, mutta ei Älä Pese-päivinä, sillä keräävät kosteutta.

Vuosi on kulunut ekasta postauksestani. Hiusjuttu on kestohitti. Rankanpuoleinen hoitovastuu tauotti kirjoittamista monta kuukautta, tää juttu syntyi paussilla. Kirjoittelen taas keretessäni, kiitoksia teille lukijani!

Katso myös http://www.ylakuu.com/suomi/kuu.htm siellä vinkki mm siitä millaisen sään ennustaa meille 23.3.

Ja Sarin puutarhoista http://www.asuntomessut.fi/blog/sarin-puutarhat näet kasvimaata koskevia ajankohtaisia.

Ja facebookissa Kuusta Kuuhun ryhmässä ja sivulla lähiaikajuttuja https://www.facebook.com/groups/kuustakuuhun/?fref=ts

Kategoria(t): hiukset, kuu, kuun rytmi, Kuun vaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi